Ulkoistettu 24/7 asiakaspalvelu vastaa Kruunuasuntojen asukkaiden huoltopyyntöihin ympäri vuorokauden puhelimitse ja sähköpostitse.
Kruunuasunnot omistaa noin 800 vuokra-asuntoa ja hallinnoi kaikkiaan noin 1200 asuntoa yhdeksällä paikkakunnalla. Unohtuneet kotiavaimet tai vuotavat hanat eivät katso kelloa, joten asiakkaiden on saatava kiinteistöhuollon asiakaspalvelua ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.
Kruunuasuntojen puhelinasiakaspalvelussa, sähköpostiasiakaspalvelussa sekä vaihteenhoidossa auttaa DialOk:n ammattitaitoinen ulkoistettujen asiakaspalvelijoiden tiimi.
24/7 asiakaspalvelu jo vuodesta 2016
Hedelmällinen yhteistyö on kestänyt jo vuodesta 2016, kertoo Kruunuasuntojen hallintojohtaja Katri Tattari.
”Kruunuasunnot haluaa palvella asukkaitaan mahdollisimman joustavasti. Siksi halusimme, että meillä on palvelukanava, joka on käytössä 24/7 ja jonne voi soittamisen lisäksi laittaa sähköpostia kiireettömissä tapauksissa. Lisäksi halusimme vaihdepalvelut samalta taholta, jotta tieto meidän toiminnastamme olisi mahdollisimman hyvin kokonaisuutena palveluntarjoajan hallinnassa”, Tattari sanoo.
Kruunuasunnot haluaa palvella asukkaitaan mahdollisimman joustavasti. Siksi halusimme, että meillä on palvelukanava, joka on käytössä 24/7 ja jonne voi soittamisen lisäksi laittaa sähköpostia kiireettömissä tapauksissa.
DialOk:lla mahdollistui myös ulkoistetun palvelun tuottaminen niin, että Kruunuasuntojen oma palvelunumero yhdistettiin ulkoistettuun asiakaspalveluun. DialOk:n vastauskeskuksessa asiakaspalvelijat näkevät jo ennen puhelimeen vastaamista, minkä asiakasyrityksen puhelusta on kysymys.
Tampuuri ulkoistetussa asiakaspalvelussa
Kruunuasuntojen käytössä on kiinteistöalan toiminnanohjausjärjestelmä Visma Tampuuri, jota myös ulkoistetun asiakaspalvelun työntekijät käyttävät.
”Tieto siirtyy DialOk:n asiakaspalvelusta meille suoraan ilman välikäsiä. Kun päivystysnumeroon tulee uusi puhelu, asiakaspalvelija kirjaa palvelupyynnön suoraan kyseiselle kohteelle Tampuurissa. Kun rappukäytävästä on esimerkiksi lamppu palanut, siirtyy tieto Tampuuri-tikettinä suoraan asiakaspalvelusta kiinteistöhuoltoon ja he voivat korjata asian saman tien”, Tattari kertoo.
Puheluita asiakaspalveluun tulee kuukaudessa noin parisataa, jonka lisäksi sähköposteja käsitellään 200–300 kappaletta. DialOk:n asiakaspalvelutiimi huolehtii myös sähköpostiasiakaspalvelusta.
”Ohjeistamme kiireelliset tapaukset olemaan yhteydessä puhelimitse, mutta sähköposti tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden lähettää viesti heille sopivimpaan aikaan ilman jonotusta. Huoltopäivystyksen sähköposteista tehdään samalla tavoin tiketti Tampuuriin.”
Ulkoistettu huoltopäivystys parantaa asiakastyytyväisyyttä ja säästää resursseja
DialOk:n ja Kruunuasuntojen yhteistyö on hioutunut sujuvaksi rutiiniksi. Asiakkuudesta huolehtii nimetty Customer Success Manager. Yhteistyössä mukana myös jälleenmyyjäkumppanimme Suomen ICT Picte Oy.
”Pidempään jatkuneen yhteistyön seurauksena DialOk:n tiimi tuntee meidät ja meidän toimintatapamme. Agentit osaavat käyttää Tampuuria sujuvasti ja yhdessä DialOk:n kanssa laaditut perusteelliset ohjeistukset varmistavat sen, että asiakaspalvelu pyörii sujuvasti. Kerran kuukaudessa pidettävässä palaverissa käymme ajankohtaiset asiat läpi Customer Success Managerin kanssa ja päivitämme ohjeistuksia tarpeen mukaan.”
Ulkoistaminen helpottaa meidän työtämme ja kasvattaa asiakastyytyväisyyttä.
Ulkoistettu asiakaspalvelu säästää aikaa ja resursseja ja tarjoaa Kruunuasuntojen asukkaille monipuolisempaa palvelua.
”Pystymme palvelemaan asiakkaita 24/7 eikä palvelun tuottaminen sido omia resurssejamme, joten voimme keskittyä varsinaisen toimintamme toteuttamiseen. Ulkoistaminen helpottaa meidän työtämme ja kasvattaa asiakastyytyväisyyttä. Yhteistyö sujuu nopeasti ja tehokkaasti, kun asiakaspalveluagentit käyttävät Tampuuria suoraan DialOk:n vastauskeskuksessa.”
Asiakaspalvelua ihmiseltä ihmiselle
DialOk tarjoaa ulkoistettua asiakaspalvelua ja vaihteenhoitoa aina kotimaisena työnä, Avainlipulla merkittynä.
Ulkoistamalla asiakaspalvelun ammattilaisille voit keskittyä yrityksesi ydinliiketoimintaan ja luottaa siihen, että asiakkaistasi huolehtivat koulutetut asiakaspalvelun ammattilaiset. DialOk on Avainlippu-merkitty kotimainen toimija, jolta saat aina kotimaista ammattimaista asiakaspalvelua.
Lue lisää ulkoistetusta kiinteistöhuollon asiakaspalvelusta tai vaihteenhoidosta:
Kruunuasuntojen tavoitteena oli tarjota 24/7 huoltopäivystys asiakkailleen joustavasti ja kustannustehokkaaksi.
Ratkaisuksi valikoitui DialOk:n ulkoistettu monikanavainen asiakaspalvelu, vaihteenhoito ja Tampuuri-integraatio.
Tuloksena Kruunuasunnot pystyy tarjoamaan nopeaa ympärivuorokautista puhelinpäivystystä ja sähköpostiasiakaspalvelua, jonka tiedot päivittyvät suoraan käytössä olevaan Tampuuri-järjestelmään. Asiakastyytyväisyys paranee, ja ulkoistaminen säästää Kruunuasuntojen omia henkilöresursseja muihin tehtäviin.
Lue lisää asiakaskokemuksia
-
”Asiakaskokemus on meille tärkeä arvo” – Oikean Konekaupan asiakastarina
”Ilman muuta suosittelen DialOk:ta”, kertoo Janne Vuorinen Oikeasta Konekaupasta.
-
Outbound-asiakaspalvelun ulkoistuksella säästetään aikaa ja vauhditetaan myyntiä – Synsamin asiakastarina
”Tällä kokemuksella on helppo suositella DialOk:ta”, kertovat Synsamin myyntijohtaja Tero Lahti ja liikepaikkajohtaja Helena Koski-Väänänen.
-
Asiakaspalvelun ylivuoto vapauttaa aikaa syväosaamista vaativiin tehtäviin – Alma Median asiakastarina
Ulkoistettu asiakaspalvelu joustaa ja skaalautuu tarpeiden mukaan erilaisissa liiketoiminnan tilanteissa. Alma Media on luottanut DialOk:hon vuodesta 2017.